Ahlman Group Oy on luonto- ja ympäristöalan yritys, jonka vahvoja osaamisalueita ovat myös viestintään ja graafiseen suunnitteluun liittyvät työt. Yritys on perustettu Ahlman Konsultointi & suunnittelun laajentumisen myötä, minkä seurauksena kaikki toiminta on siirretty Ahlman Group Oy:lle vuonna 2013.

Yritys on opittu tuntemaan kattavien työsuunnitelmien laatimisesta ja toteuttamisesta, selkeästä ja nopeasta raportoinnista sekä puolueettomuudesta ja tinkimättömästä laadusta. Toiminta jatkuu laatutekijöiden osalta myös edelleen samanlaisena. Ahlman Group Oy:n luotettavuudesta kertoo yhtiön raporttien toimitusvarmuus, sillä noin 670 tehdystä raportista käytännössä mikään ei ole myöhästynyt.

Ahlman Group Oy tekee muun muassa asiantuntevia luontoselvityksiä ja Natura-arviointeja sekä antaa luonto- ja ympäristöalan koulutusta. Valokuvaus, taitto ja visuaalinen työ ovat osa toimintaa. Yhtiö tekee myös arkeologisia selvityksiä ja voimajohtojen ympäristöselvityksiä. Ahlman Group Oy on erikoistunut tuulivoimapuistojen luontoselvityksiin; kokemusta on peräti yli 90 tuulivoimapuistosta sekä yhteensä noin 670 luontoselvityksestä.